AJANKOHTAISTA

GalleriAri Vuoden avaus 3/3 taiteilija Vilma Leinonen
Heräävä
Herääminen viittaa ikiaikaiseen kiertokulkuun ja eliömaailman homeostaasiin. Siihen liittyy näyttelyn puitteissa niin ihmisten sisäisessä maailmassa tapahtuvat tunteet ja muutokset kuin myös luontoon, kuin eläinten vaistoihin liittyvät teemat. Heräävä voi olla ihanaa tai painostavaa, lempeää tai voimakasta, värikästä tai väritöntä.
Tietty leikillisyys yhdistettynä uhkaaviin tai odottaviin, jopa seesteisiksi tulkittaviin tunnelmiin on pitkään kiehtonut minua. Se näkyy kuvaustavassa mutta myös tarinallisuudessa. Näyttelyn teoksilla ei ole yhtä yhtenäistä tarinaa vaan esittelen sirpaleita sieltä täältä. Ne kutovat verkon teeman heräävä ympärille ja esittelevät jokainen oman tarinan liittyen näyttelyn teemaan. Teosten väliin jää aukkoja, joita katsoja voi täydentää.
Teoksia joita olen valinnut näyttelyyn muodostavat teeman ympärille omia teosryppäitä teosten tekniikan osalta, sekä kuvan muodostuksen.22.11.2024/ Vuoden nuori mikkeliläinen taiteilija 2024

Mikkelin kaupungin hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta myönsi nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan Vilma Leinoselle.