AJANKOHTAISTA


Uusi näyttelyni Naisvuoren näkötornissa 2.kerroksessa koko kesän ajan


Näyttelyni on esillä koko kesän ajan Naisvuoren näkötornin 2. kerroksessa. Kaksiosainen näyttely on nimetään Päivä ja .

Näyttelyn ensimmäinen osa Päivä kestää 5.5.-30.6.2025. Tällöin esillä on värikkäämpiä teoksiani, joissa monessa on luonto aiheena. Töiden joukossa on maalauksia, taidegrafiikkaa, mutta myös pehmeistä materiaaleista tehtyjä tuftattuja ryijyjä. Värikylläiset teokset tuovat valoa alkavaan kesään.

Kesän edetessä näyttelyn toinen osa on esillä 1.7.-31.8.2025. Tämän osan töissä on esillä tulitaidetta, eli tulen liekkiä hyödyksi käyttäen tehtyjä teoksia joissa monessa on eläinhahmo keskiössä. Mukana on paljon rosoisempia töitä, joissa yhdistyy luonnonmateriaalit kuten kaarnaa ja järviruokoja, lisäksi mukana on myös sparymaalauksia. Kesän näyttely sisältää siis kaksi hyvin erilaista teoskokonaisuutta.

Viestin näyttelyn kuulumisia sosiaalisen median kanavissani, ja minua voi tavata Naisvuorella kesän ajan. Olen tavattavissa perjantaisin näyttelytilassa, ja tämän lisäksi vierailen viikoittain Naisvuoren näkötornissa.

Näyttelyssä kaikki teokset ovat myynnissä.

GalleriAri Vuoden avaus 3/3 taiteilija Vilma Leinonen


Heräävä


Herääminen viittaa ikiaikaiseen kiertokulkuun ja eliömaailman homeostaasiin. Siihen liittyy näyttelyn puitteissa niin ihmisten sisäisessä maailmassa tapahtuvat tunteet ja muutokset kuin myös luontoon, kuin eläinten vaistoihin liittyvät teemat. Heräävä voi olla ihanaa tai painostavaa, lempeää tai voimakasta, värikästä tai väritöntä.

Tietty leikillisyys yhdistettynä uhkaaviin tai odottaviin, jopa seesteisiksi tulkittaviin tunnelmiin on pitkään kiehtonut minua. Se näkyy kuvaustavassa mutta myös tarinallisuudessa. Näyttelyn teoksilla ei ole yhtä yhtenäistä tarinaa vaan esittelen sirpaleita sieltä täältä. Ne kutovat verkon teeman heräävä ympärille ja esittelevät jokainen oman tarinan liittyen näyttelyn teemaan. Teosten väliin jää aukkoja, joita katsoja voi täydentää.

Teoksia joita olen valinnut näyttelyyn muodostavat teeman ympärille omia teosryppäitä teosten tekniikan osalta, sekä kuvan muodostuksen.



22.11.2024/ Vuoden nuori mikkeliläinen taiteilija 2024

Mikkelin kaupungin hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta myönsi nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan Vilma Leinoselle.


5.11.2024/ Vilma Leinonen on Saimaa Geopark-Partner vuodesta 2024 alkaen    

Tästä löydät Saimaa Geopark sivuille, ja esittelyyn