TYÖPAJAT
Toteutan erilaisia työpajoja pyynnöstä. Vahvinta alaani on graffitipajat, maalaustyöpajat sekä taidetta ja liikuntaa yhdistävät pajat, joissa liikkeen tutkiminen ja esimerkiksi valolla piirtäminen on läsnä. Suunnitellaan yhdessä sinulle toiveidesi mukainen kokonaisuus.

Valo ja Varjo työpajat: Liikkeen tutkimista luovan praktiikan kautta, jossa haastetaan osallistujaa heittäytymään aistimaailmallaan näkyväksi tehdyn liikkeen tutkimiseen. Pajoissa otetaan myös valokuvia. Kuvat tallettavat olleen liikkeen ja siitä syntyneen vaikutelman, kuvista voi tutkia ja tulkita niihin tallentunutta todellisuutta. Pajoissa kamppailulajin harrastajille haastetta havainnointiin tuo uuteen ympäristöön totuttelu ja omiin havaintoihin luottaminen. Ensimmäiset 2 työpajaa on suunnattu kamppailulajien harrastajille, ikään tai osaamistasoon katsomatta.

Miekkatanssi-työpajat Pajat koostuvat korealaisen miekkailun perinteistä, miekan käsittelystä, sekä luovasta musiikillisesta ilmaisusta rakentuvista osuuksista. Musiikin kautta työpajassa tutkitaan moniaistisesti liikettä. Työpajan aikana on tavoitteena tutkia omaa tarinallista ilmaisua luovan liikkeen kautta. Muistoksi jokainen osallistuja saa itsestään pitkän valotusajan valokuvan miekan kanssa.
Miekkatanssi-työpajat on avattu jo kaksi kertaa kaikille uudenlaisesta itseilmaisusta, liikkeestä ja/tai itämaisista kamppailulajikulttuureista kiinnostuneille. Kumpikin näistä tapahtumista oli yhteistyössä Mikkelin kaupungin kanssa. Ensimmäinen tapahtuma oli vuonna 2022 osana Mikkelin kulttuurin unelmavuotta nimellä Miekan tie- miekkatanssileiri. Toinen tapahtuma oli vuonna 2025 osana Mikkeli 187 vuotta synttäriviikkoa nimellä Voimauttava miekkatanssi-työpaja.

Graffitipajat: Olen vetänyt graffitipajoja, joissa kävijä pääsee toteuttamaan omaa sisäistä ääntään pystytetyille seinämille/kohteille. Pajat ovat osittain ohjattuja, ja niissä on mahdollisuus kokeilla stencil-tekniikkaa. Graffitipajoja olen toteuttanut iästä riippumatta kohderyhmille. Kaikki voivat nauttia graffitin teosta. Tässä kuvassa Mikkeli on Air - tapahtumasta kuva yhdestä seinämästä, jota nuoret ja lapset pääsivät maalaamaan. 2022

Kuva kouluryhmälle järjestetystä spraymaalaus-työpajasta jossa kokeiltiin rakentaa erilaisten muotojen kautta maisemaa. 2020

Taiteelliset työpajat: Tässä kuvassa Rubiinin rakennus - työpajasta kuva jota ohjasin Suuri elokuun juhla - tapahtumassa. Kävijät pääsivät rakentamaan yhteisen ison Muumit ja Taikurin hattu tarinaan pohjautuvan kuningasrubiiniin. Rubiinista tuli upea yhteinen taideteos. 2025
Valokuva © Riikka Silkala Volat

